Vanhemmuus on yksi elämän merkityksellisimmistä, mutta myös kuormittavimmista rooleista. Moni vanhempi kantaa arkeaan väsymyksen rajamailla, usein hiljaa, muiden sitä huomaamatta. Kysymys “miten jaksan, kun olen aivan loppu?” ei ole harvinainen, vaan yllättävän monen arkea kuvaava todellisuus.
Tätä ilmiötä kartoitin kyselyllä, johon vastasi huikeat 160 vanhempaa. Kaikki vastaajat olivat naisia, ja heidän elämäntilanteensa sekä perhekokonsa vaihtelivat laajasti. Lähes puolet vastaajista oli kahden lapsen äitejä (46 %), kun taas yhden lapsen vanhempia oli 21 % ja kolmen lapsen äitejä 18 %. Loput elivät vielä suurempien perheiden arkea.
Arjen kuormitusta tarkasteltaessa huomattiin, että vastaajat tasapainottelivat monenlaisten roolien välillä: 48 % kävi töissä, 24 % oli kotona lasten kanssa, 18 % opiskeli ja 10 % toimi yrittäjinä. Suurimmalla osalla perheistä oli pieniä lapsia, jopa 49 % vastaajista kertoi, että heidän lapsensa ovat alle kouluikäisiä. Kouluikäisiä lapsia oli 24 %:lla, ja osa vanhemmista eli niin sanottua “kahden maailman” arkea sekä pienten, että isompien lasten kanssa.
Nämä luvut kertovat yhden tärkeän asian: uupumus ei katso perhekokoa tai elämäntilannetta. Se voi koskettaa ketä tahansa vanhempaa. Mutta mistä väsymys oikeastaan syntyy ja ennen kaikkea, miten sen keskellä voi löytää keinoja jaksaa?
Kun vastaajilta kysyttiin, missä kohtaa päivää väsymys tuntuu kaikkein voimakkaimmin, nousi esiin kiinnostava, mutta samalla hyvin samaistuttava ilmiö: uupumus ei rajoitu vain yhteen hetkeen, vaan kulkee mukana pitkin päivää. Selkeästi eniten väsymystä koettiin illalla (34 %), jolloin päivän kuormitus kasautuu ja voimavarat ovat usein jo käytetty. Iltapäivä seurasi heti perässä (30 %), ja myös aamut näyttäytyivät monille raskaina (25 %). Päiväsaikaan väsymystä koki harvempi (7 %), ja pieni osa vastaajista nimesi yön kaikkein kuormittavimmaksi ajaksi. Vastaukset jakautuivat kuitenkin melko tasaisesti, mikä kertoo siitä, että vanhempien väsymys ei ole sidottu vain tiettyyn kellonaikaan, se voi olla läsnä jatkuvana taustakuormana.
Kun puolestaan kysyttiin, missä kaivattaisiin eniten apua, vastaukset piirsivät kuvaa tarpeista, jotka liittyvät ennen kaikkea jaksamiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Eniten toivottiin omaa aikaa (24 %), mikä kertoo selkeästä tarpeesta palautumiselle ja hengähdystauoille arjen keskellä. Taloudellinen helpotus nousi toiseksi (20 %), ja lähes yhtä tärkeänä pidettiin mahdollisuutta viettää enemmän vapaa-aikaa puolison kanssa (19 %). Myös ymmärryksen ja tuen tarve korostui (18 %). Vasta näiden jälkeen esiin nousi konkreettinen apu arjen askareisiin, mikä haastaa ajatusta siitä, että helpotus löytyisi pelkästään käytännön avusta, monelle tärkeämpää on tulla nähdyksi, kuulluksi ja saada tilaa olla muutakin kuin jatkuvasti vastuussa.
Vastauksista piirtyy vahva ja koskettava kokonaiskuva siitä, mikä vanhempia arjessa oikeasti kuormittaa. Yksittäisten asioiden sijaan kuormitus syntyy usein monen tekijän kasautumisesta, jatkuvasta vastuusta, keskeytyksistä ja siitä tunteesta, ettei mikään koskaan oikein lopu.
Yksi selkeimmistä teemoista on jatkuva vastuu ja niin sanottu näkymätön “metatyö”. Moni kuvaa kantavansa päävastuun arjen pyörittämisestä: aikataulujen muistamisesta, ruoanlaitosta, siivoamisesta, lasten tarpeista ja kodin kokonaisuuden hallinnasta. Erityisesti tilanteet, joissa puoliso on paljon poissa, työskentelee epäsäännöllisesti tai ei osallistu tasavertaisesti, lisäävät kokemusta yksin jäämisestä kaiken vastuun kanssa.
Yksinhuoltajilla tämä korostuu entisestään, kaikki lepää yhden ihmisen harteilla, ilman taukoja.
Toinen vahvasti esiin nouseva kuormitustekijä on jatkuva ääni, keskeytykset ja läsnäolon vaatimus. Moni vanhempi kuvaa arkea tauottomana: joku tarvitsee koko ajan jotain, kysyy, pyytää, itkee tai on muuten äänessä. Vaikka lapsi olisi hyväntuulinen, jatkuva ääni ja huomion tarve kuluttavat. Tähän yhdistyy usein myös tunne siitä, että omaa tilaa tai rauhaa ei ole lainkaan, ettei ole hetkeäkään, jolloin saisi vain olla.
Väsymystä lisää merkittävästi myös unen puute ja palautumisen vähyys. Vaikeat yöt vauvan kanssa, katkonainen uni ja se, ettei päivään mahdu omaa aikaa, näkyvät monen vastauksissa. Moni kuvaa arkea selviytymisenä ilman mahdollisuutta ladata omia akkuja, aikaa itselle ei yksinkertaisesti ole.
Lasten kehitysvaiheet ja erityistarpeet kuormittavat niin ikään monia. Uhmaikä, raivokohtaukset, tunne-elämän haasteet tai nepsy-arkeen liittyvät erityispiirteet vaativat vanhemmalta paljon kärsivällisyyttä ja jatkuvaa läsnäoloa. Julkisilla paikoilla koettu arvostelu tai muiden katseet lisäävät kuormaa entisestään. Lisäksi lapsen terveyteen liittyvät huolet nousevat joillekin kaikkein raskaimmaksi asiaksi arjessa.
Parisuhteen haasteet ja yhteisen ajan puute ovat myös merkittävä kuormituksen lähde. Vaikka arki saattaisi muutenkin olla raskasta, moni kokee erityisen vaikeana sen, että yhteys omaan kumppaniin heikkenee tai yhteistä aikaa ei ole lainkaan. Joissakin vastauksissa tämä nousi jopa suurimmaksi kuormittavaksi tekijäksi, muiden haasteiden rinnalla.
Taloudellinen huoli kulkee monella arjessa mukana taustalla tai suoraan pinnalla. Rahattomuus, epävarmuus ja jatkuva laskelmointi lisäävät stressiä, erityisesti silloin kun samaan aikaan pitäisi jaksaa hoitaa arkea ja olla läsnä lapsille.
Lisäksi arjen kuormitusta lisäävät kiire, aikataulupaineet ja tunne siitä, että pitäisi olla samaan aikaan monessa paikassa ja roolissa. Työn, perheen, harrastusten ja kodin yhteensovittaminen koetaan raskaaksi, ja monella on kokemus, että aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Tämä synnyttää helposti riittämättömyyden tunnetta, tunnetta siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä missään roolissa.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että vanhempien kuormitus ei synny vain yksittäisistä haasteista, vaan ennen kaikkea jatkuvasta kuormituksesta ilman riittäviä taukoja tai tukea. Arki on monelle yhtä aikaa sekä merkityksellistä että äärimmäisen raskasta ja juuri tämä ristiriita tekee jaksamisesta niin haastavaa.
Kysyttäessä tuen riittävyydestä vastauksista nousee esiin selkeä ja jopa huolestuttava viesti: suuri osa vanhemmista ei koe saavansa riittävästi tukea arkeensa. Vaikka joukossa on myös heitä, jotka kokevat saavansa apua esimerkiksi puolisolta, omilta vanhemmilta tai läheisiltä, enemmistön kokemus on, että tuki on joko riittämätöntä, epäsäännöllistä tai sitä ei ole lainkaan.
Yksi keskeisimmistä syistä tuen puutteelle on tukiverkostojen heikkous tai täydellinen puuttuminen. Moni kuvaa tilannetta, jossa isovanhemmat, sukulaiset tai ystävät eivät ole arjessa läsnä joko välimatkan, omien elämäntilanteiden tai muiden syiden vuoksi. Kynnys avun pyytämiseen voi olla korkea, erityisesti silloin kun oma väsymys on jo pitkällä tai pelkona on, ettei tule ymmärretyksi. Myös lastensuojelu ilmoituksen pelko heijastaa osalla tilannetta, mikä on ymmärrettävää, mutta kertoo samalla minkälaisessa maailmassa elämme tällä hetkellä. Normaalilla väsymyksellä ei saisi olla tilaa, vaan jokaisen pitäisi pystyä olemaan supervanhempi. Yhteiskunnan ja somen paine vanhemmuutta kohtaan on kohtuuton.
Moni vanhempi kokee myös jäävänsä yksin vastuun kanssa, vaikka perheessä olisi toinen aikuinen. Puolison rooli nousee vastauksissa esiin kahdenjakoisena: osa kokee saavansa tukea arjen pyörittämiseen, mutta samaan aikaan henkinen tuki, ymmärrys tai yhteinen aika puuttuvat. Joissakin vastauksissa kuvataan myös tilanteita, joissa puoliso ei osallistu arkeen toivotulla tavalla tai on itse niin kuormittunut, ettei pysty tukemaan.
Yksinhuoltajien vastauksissa kuormitus korostuu erityisen vahvana. Kun kaikki vastuu on yhden ihmisen harteilla, ei ole mahdollisuutta jakaa arkea tai hengähtää toisen aikuisen kanssa. Tällöin pienikin lisätuki voisi olla merkittävä, mutta usein sitä ei ole saatavilla.
Myös yhteiskunnalliset palvelut nousevat esiin kriittisessä valossa. Osa vastaajista kokee, etteivät kaupungin tai terveydenhuollon palvelut vastaa todellisiin tarpeisiin. Apua voi olla vaikea saada ilman diagnoosia, tai tarjolla oleva tuki koetaan riittämättömäksi ja byrokraattiseksi. Erityisesti erityislasten vanhemmat ja nepsy-arkea elävät perheet kokevat jäävänsä väliinputoajiksi palvelujärjestelmässä. Mikä varmasti korostuu lisää lähivuosina huolestuttavien leikkauksien takia sote palveluita kohtaan.
Taloudellinen tilanne linkittyy monella myös tuen kokemukseen. Kun rahat ovat tiukilla, mahdollisuudet ostaa apua tai helpottaa arkea ulkopuolisin keinoin ovat rajalliset. Tämä lisää entisestään kuormitusta ja tunnetta siitä, että on selvittävä yksin.
Vastauksissa nousee esiin myös syvempi, inhimillinen tarve tulla kohdatuksi. Kaikki tuki ei ole konkreettista apua, monelle tärkeintä olisi tulla kuulluksi, ymmärretyksi ja nähdyksi. Useampi vastaaja kuvaa, ettei saa henkistä tukea tai kokee, ettei omaa väsymystä oteta riittävän vakavasti. Mikä on totta, joskus kuunteleva korva ilman arvostelua on se vastaus jaksamiseen.
Kokonaisuutena vastaukset kertovat, että vaikka yksittäisiä tukimuotoja on olemassa, ne eivät tavoita kaikkia tai vastaa arjen todellisiin tarpeisiin. Moni vanhempi jää kantamaan kuormaa liian yksin, ei siksi, etteikö apua olisi lainkaan olemassa, vaan siksi, että se ei ole saavutettavaa, riittävää tai oikeanlaista, koska jokainen perhe on erilainen jolloin tuen tarpeet ovat yksilöllisiä.
Kun vanhemmilta kysyttiin, mikä auttaa jaksamaan arjessa paremmin, vastauksista nousi esiin ennen kaikkea yksi selkeä viesti: pienetkin palauttavat hetket voivat olla ratkaisevia. Useimmiten kyse ei ole suurista muutoksista, vaan mahdollisuudesta hengähtää hetkeksi.
Ylivoimaisesti tärkeimmäksi jaksamista tukevaksi tekijäksi nousi oma aika. Moni kuvasi kaipaavansa edes pientä hetkeä, jolloin kukaan ei tarvitse mitään, hetkeä, jolloin saa olla rauhassa, levätä tai tehdä jotain itselle mieluisaa. Tämä voi tarkoittaa iltahetkeä lapsen nukahdettua, lenkkiä ulkona, kirjan lukemista, musiikin kuuntelua tai harrastusta. Jo pelkkä mahdollisuus olla hetki ilman jatkuvaa vastuuta koettiin merkittäväksi voimavaraksi.
Toinen vahva teema on uni ja lepo. Hyvät yöunet, tai ylipäätään riittävä uni, nähtiin keskeisenä jaksamisen perustana. Moni toi esiin, kuinka jo yksi hyvin nukuttu yö voi muuttaa koko päivän tuntua, mieli kirkastuu ja oma jaksaminen paranee selvästi. Toisaalta univajeen vaikutus näkyi vastauksissa voimakkaasti, mikä korostaa levon merkitystä. On tärkeä muistaa, että yksi hyvin nukuttu yö ei paikkaa vuosien valvomista, se voi jopa herättää kehon väsyneempänä, koska se huomaa, että näin kuuluisi saada nukkua.
Liikunta ja ulkoilu nousivat myös tärkeiksi jaksamista tukeviksi keinoiksi. Monelle liikkuminen toimii keinona purkaa stressiä ja saada energiaa arkeen, vaikka samalla tunnistetaan, että liikkeelle lähteminen voi väsyneenä tuntua vaikealta. Luonto, raikas ilma ja ympäristön rauha mainittiin useissa vastauksissa palauttavina tekijöinä.
Ihmissuhteet, erityisesti puoliso, perhe ja ystävät, ovat monelle merkittävä voimavara. Rakastava perhe, yhteiset hetket ja tunne siitä, ettei ole yksin, auttavat jaksamaan. Erityisesti puolison tuki, niin käytännössä kuin henkisesti, nousi tärkeäksi. Myös mahdollisuus viettää aikaa kahdestaan puolison kanssa koettiin arvokkaana. Lisäksi vertaistuki, keskustelut muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa ja sosiaaliset kontaktit tuovat monelle helpotusta arkeen.
Arjen rakenteet ja pienet onnistumiset tukevat myös jaksamista. Rutiinit, siisti koti, hyvä ruoka ja tunne siitä, että saa asioita tehtyä, luovat hallinnan tunnetta. Samoin pienet, mukavat hetket perheen kanssa tai ajatus tulevasta viikonlopusta tai lomasta voivat kantaa vaikeampien päivien yli.
Osa vastaajista nosti esiin myös mielen sisäisiä voimavaroja: sinnikkyyden, periksiantamattomuuden ja rakkauden lapsia kohtaan. Ajatus siitä, että vaikea vaihe ei kestä ikuisesti, auttaa monia jaksamaan eteenpäin.
Vastauksista muodostuu hyvin inhimillinen ja toiveikas kuva siitä, mikä vanhempia lopulta kannattelee arjen keskellä. Suurten ratkaisujen sijaan merkityksellisiksi nousevat pienet, saavutettavat hetket, ne, jotka katkaisevat jatkuvan kuormituksen edes hetkeksi.
Yhteenvetona voi todeta, että vanhempien jaksaminen ei perustu yhteen ratkaisuun, vaan monen pienen tekijän yhteisvaikutukseen. Kun arkeen mahtuu edes ripauksia lepoa, omaa aikaa, tukea ja merkityksellisiä hetkiä, syntyy tilaa hengittää ja se voi olla juuri se, mikä auttaa jaksamaan seuraavaan päivään.
Kun vanhemmilta kysyttiin, mikä on asia, jota he eivät ole uskaltaneet sanoa ääneen vanhemmuudesta, vastauksista avautuu poikkeuksellisen rehellinen ja paikoin kipeäkin näkymä vanhemmuuden varjopuoliin. Moni kokemus on sellainen, jota kannetaan hiljaa, usein häpeän, syyllisyyden tai pelon vuoksi. Mutta olisi hienoa ettei näin tarvitsisi olla, vaan maailma hyväksyisi myös arvostelematta tämän puolen. Kun saat sen sanoa ääneen, se voi jo helpottaa vanhemman oloa. Eikä se tarkoita, ettei rakastaisi vanhemmuutta tai lapsiaan vaan inhimillistä reaktiota raskaisiin tilanteisiin.
Yksi vahvimmista teemoista on uupumus ja riittämättömyyden tunne. Moni vanhempi myöntää, ettei aina jaksa, ei henkisesti eikä fyysisesti. Arki voi tuntua loputtomalta suoritukselta ilman taukoja, ja ajatus siitä, ettei vanhemmuudesta voi pitää lomaa, kuormittaa syvästi. Osa kuvaa hetkiä, jolloin haluaisi vain paeta, kävellä pois tai nukkua pitkään ilman keskeytyksiä.
Toinen merkittävä ja usein vaiettu kokemus on ristiriitaiset tunteet omia lapsia kohtaan. Vaikka rakkaus on vahvaa, sen rinnalla voi hetkittäin nousta ärtymystä, turhautumista ja vihaa. Jotkut myöntävät ajattelevansa joskus, oliko lasten hankkiminen virhe tai kaipaavansa elämää ennen lapsia, erityisesti vapautta, omaa aikaa ja parisuhdetta sellaisena kuin se ennen oli. Nämä ajatukset koetaan usein niin kiellettyinä, että niitä ei uskalleta sanoa ääneen.
Moni tuo esiin myös identiteetin katoamisen kokemuksen. Vanhemmuus voi viedä niin suuren tilan elämässä, että oma minä hämärtyy: kuka olen muun kuin äidin roolissa? Samalla yksinäisyys nousee vahvasti esiin, vaikka ympärillä on perhe, kokemus voi olla silti yksinäinen, erityisesti jos omaa jaksamista tai tunteita ei voi jakaa kenellekään.
Vastauksissa näkyy myös pelko omasta käytöksestä ja jaksamisen rajallisuudesta. Hermojen menettäminen, äänen korottaminen tai lapselle rumasti puhuminen herättävät häpeää. Osa pelkää, että kuormitus kasvaa liikaa ja oma reagointi karkaa käsistä. Näiden tunteiden myöntäminen on monelle erityisen vaikeaa, koska ne sotivat vahvasti ihannekuvaa “hyvästä vanhemmasta” vastaan.
Lisäksi esiin nousee kokemus vanhemmuuden raskaudesta ylipäätään, siitä, ettei kukaan oikeastaan kerro etukäteen, kuinka kokonaisvaltaista ja kuluttavaa se voi olla. Arki näyttäytyy monelle yllättävän haastavana, niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin.
Yhteenvetona voidaan todeta, että vanhemmuuteen liittyy paljon sellaisia tunteita ja ajatuksia, joista ei puhuta riittävästi ääneen. Nämä vastaukset muistuttavat, että vaikeat tunteet eivät tee kenestäkään huonoa vanhempaa, vaan ne kertovat siitä, että ihminen on kuormittunut ja tarvitsee tukea sekä ymmärrystä. Hiljaisuuden rikkominen voisi olla yksi tärkeimmistä askelista kohti kevyempää vanhemmuutta.
Loppuun haluaisin sanoa, että vanhemmuuden ei pitäisi olla selviytymistaistelua, vaan elämäntilanne, jossa myös vanhempi saa voida hyvin. Kaikki tunteet ovat sallittuja, eikä se tee kenestäkään huonoa vanhempaa. Ja uskon, että moni kokee samoja asioita, osa vahvemmin ja osa lievemmin, mutta olemme oppineet, että näistä pitäisi olla hiljaa. Täällä ei tarvitse olla hiljaa. Jatkossakin jos kysyn jotain, vastaukset näkyvät vain minulle enkä itsekkään näe ketä on vastannut (ellei kyseessä ole live tapaaminen tai some kommentti). Ne keinot tasapainoon löytyy kokeilemalla ja on täysin ok sanoa, että nyt ei jaksa, meistä ei ketään aina jaksa kaikkea. Armo, ymmärrys ja lempeys itseä ja muita kohtaan! Jos vielä haluat lukea tarkempia keinoja ja vinkkejä kurkkaa linkistä video sekä teksti IG puolelta. Ja iso KIITOS vastanneille.
Olette kaikki vanhemmat täyttä kultaa ja teette upeaa työtä, jokainen omalla tavallaan.
